Vaaliteesit
Miksi haluan eduskuntaan?
Pohjois-Suomi ja koko Suomenmaan nuoret tarvitsevat vahvaa osaajaa valtakunnan politiikkaan, koska nykyisessä politiikassa ei ole osaa nuorille! Haluan olla vaikuttamassa rakkaan Suomen kehityksessä, ettei kukaan tässä maassa olisi yksin vaan jokaisella olisi paikka yhteiskunnassa, joka välittää heikoimmastakin! Nuoria pitää saada kansanedustaja laitokseen, on kestämätöntä, että ikäryhmä, joka tulevaisuudessa tulee pyörittämään maata on ensinnäkin unohdettu eikö sillä ole omaa kansanedustajaa! Kunnanvaltuusto ja kirkkovaltuusto ovat osoittaneet minulle, että nuorikin voi saada aikaan, jos on lujaa tahtoa ja halua ottaa asioista selvää. Minä olen valmis tekemään kaikkeni tulevaisuuden eteen, mutta tarvitsen siihen sinun tukeasi!
Muutamia ajatuksia ja vaaliteesejä:
- Toisen asteen tutkinnot yhdistettävä “kolmen pilarin -systeemiksi”
- Malli, jossa nuori voi valita käykö ammatillisen tutkinnon, lukion vai kaksoistunkinnon. Yhteinen laitos, jossa ammattikoulu opiskelija voi ottaa esim. matematiikan tai psykologian kursseja täydentääkseen osaamistaan ja lukiolainen taas vaikkapa puuartesaanin kursseja, tai vaihtoehtoisesti kokonaan yhteisen tutkinnon. Nykyinen kaksoistutkinto on hankala ja raskas, isolla osalla opiskelijoista jää toinen osio kesken. Myös välimatkat lukion ja ammatikoulun välillä voivat olla yli 10km! Hallinnolinen eriäväisyys ja vanhan ajan asenteet kuormaksi päälle, niin soppa on kestämätöntä. Tarvitsemme nykyaikaisen toisen asteen oppilaitoskokonaisuuden, jossa osataan ottaa nuorten tulevaisuus paremmin huomioon!
- Opintotuki/raha sidottava elintasoindexiin!
- Jos tässä maassa on joku ryhmä unohdettu täysin, niin opiskelijat. Opiskelijat ovat Suomen köyhin ryhmä ja en ihmettele yhtään, jos motivaatio on nollissa ja opiskelut venyvät. Moni opiskelija tekee ilta/yö ja viikonloppu -töitä opiskelun ohella. Mikä muu ryhmä Suomessa joutuu joko kituuttamaan vuokranmaksun jälkeen alle 200e/kk jäävällä rahalla, josta pitää maksaa puhelinlasku, kirjat, internet, ruoka ja muut pakolliset menot? Toinen vaihtoehto on että 8 tunnin opiskelun jälkeen mennään vielä töihin tai vapaapäivät paiskitaan yöt töitä grillillä.
- - Ei mikään. Vähintä mitä voidaan tehdä on sitoa opintoraha elintasoindexiin, jolloin opiskelijatkin saavat samat indexikorotukset, kuin muutkin ihmiset Suomessa.
- Oppivelvollisuus 18-vuoden ikään asti!
- Tänä vuonna jäi ilman opiskelupaikkoja ennätysmäärä peruskoulun päättäviä nuoria, mikä tarkoittanee lisää työttämiä nuoria Suomeen. Oppivelvollisuuden korotus tarkoittaa sitä, että nuoren täytyy aloittaa peruskoulun jälkeen toisen asteen opinnot ja myös sitä, että valtion on huolehdittava jokaiselle nuorelle opiskelupaikka! 10-luokka on hyvä paikka nuorille korottaa arvosanoja, jos opiskelupaikka on jäänyt saamatta, mutta se ei yksin riitä. Me tarvitsemme aitoja tekoja tulevaisuuden puolesta!
